Oletko huomannut, että Oriola kutsuu vieraakseen avanneleikattuja matkustamista koskevaan tilaisuuteen? Ajankohta on keskiviikko 14.5.08 klo 17:30-21:00. Aihe on ajankohtainen monestakin syystä.

Oma kerhomme kokoontuu kevään viimeiseen kerhotapaamiseen torstaina 22.5. klo 17:30 Hietasaareen Syöpäyhdistyksen kesäkodille Kaljaasintie 6. Tule mukaan ja pukeudu vallitsevan kelin edellyttämällä tavalla! Voit myös ilmoittautua Tertulle tai Marja-Leenalle, jos et vielä ole ilmoittautunut. Mukaan voi tulla myös, vaikkei ole etukäteen sitä suunnitellut. Me olemme sellainen porukka, että meidän joukkoon on jokainen tervetullut!

Tässä samalla kerron terveisiä Pirkon synttäreiltä, joita vietettiin viime sunnuntaina. Oli aika hauska yhteensattuma, että radiossa oli muisteltu, miten yhtä hieno ja lämmin viikonloppu oli kymmenen vuotta sitten - silloinkin Pirkko juhli synttäreitään lämpimän sään suosiollisessa ilmapiirissä!

Sen lisäksi, että olen melkein Pirkon sukulainen, minulla on häneen erityinen suhde. Kävin nimittäin Pirkon luona juttelemassa ennen kuin menin avanneleikkaukseen. Pirkko kertoili minulle paljon arkisista toimista avanteen kanssa ja se kyllä oli asiasta täysin tietämättömälle tarpeen.  Tällaista arkista käytännön kokemusta me jaamme myös kerhossa ja muissa tapaamisissa.

Mukavaa kevään jatkoa! Minäkin kävin tänään hajottamassa viimeisiä lumikasoja takapihalta ja osalllistuin siten kevään tekemiseen.

Terkuin, Raija