Tänään pidettiin yhdistyksen kevätkokous ja kaikki sujui ihan mallilleen - edellisenä vuonna oli ollut monenlaista toimintaa ja tilitkin hoidettu hienosti. Kokouksen yhteydessä oli mukavasti aikaa vaihtaa kuulumisia ja keskustella loppuvuoden toiminnasta.

Kainuun kerho täyttää 10 vuotta ja juhlii sitä huhtikuun 10. päivänä. Miten nopeasti aika kuluukaan - joko siitä tosiaan on 10 vuotta? Vaikutti siltä, että Kainuun juhliin on lähdössä monta "emoyhdistyksen" edustajaa! Jos asia kiinnostaa, kannattaa ottaa yhteyttä Topiin tai Mallaan ja kysellä kyytimahdollisuuksista.

Syyskuulle suunniteltiin retkeä Hailuotoon. Retki sai kovasti kannatusta ja osa meistä muisti hyvin edellisen retken. Siitä on jo useita vuosia, mutta niin oli antoisa reissu ollut, että vieläkin hyvillä mielin sitä muisteltiin. Hailuotoonkin yritetään mennä omilla kyydeillä, joten jos kiinnostusta on lähteä mukaan, niin kerhoilloissa kannattaa kysellä järjestelyistä.

Risto kertoi terveisiä Finnilcosta ja Mallakin toivoi, että Finnilco-lehteen saataisiin kirjoituksia oman yhdistyksemme jäseniltä. On myönnettävä, että kiva on lukea tuttujen juttuja - ne ovat kuin terveisiä!

Kevättä kohti mennään, vaikka pakkasta on tälläkin hetkellä yli 10 astetta ja lunta on vielä valtavasti. Maaliskuun kerho on torstaina 25.3. klo 17:30 Aleksinkulmassa, joten sielläkin voi kuulumisia vaihtaa.

Lämpimin terveisin, Raija