Kesän ensimmäinen kuukausi on päättymässä - kuulemani mukaan ihania kesäisiä kelejä on riittänyt joka puolella Suomea - hienoa! Täällä Galwayssakin on ollut lämpimiä ja aurinkoisia kesäpäiviä ja olen yrittänyt nauttia jokaisesta. Paikalliset tuttavat ovat muistutelleet, että nyt ON HYVÄ KESÄ. Uskon sen, on ollut poutaa ja lämpöä.

Lämpimistä keleistä ja ehkä muistakin syistä johtuen olen huomannut hikoilun taas lisääntyneen. Sehän tarkoittaa sitä, että on kiinnitettävä enemmän huomioita - juomisen lisäksi - hygieniaan ja erityisesti sidosten pitävyyteen. Toistaiseksi kaikki on sujunut hienosti ilman ongelmia. Kesäisten tapahtumien yhteydessä tulee ruokailtuakin arjesta poikkeavalla tavalla. Ihan on harmittanut, kun on pitänyt perata herkullisen (ja terveellisen?) näköiset kasvisruuat ja jättää syömättä kaikki se vihreä pinaatti tai merilevä, mitä on piilotettu lasagnen tai piiraiden sisälle. En vain ole halunnut riskeerata!

Kesällä aika tuntuu kuluvan entistä nopeammin. Ajatuksissani on jo syksyinen paluuni Ouluun, vaikka nyt pitäisi nauttia kuluvasta päivästä, viikosta ja kuukaudesta - kesästä! Ensimmäiset odotetut "turistit" tulevat ensi yönä luokseni. Toivottavasti ihania kesäkelejä riittää vielä viikkoja :D

Teille ystävät toivotan rentouttavaa kesää läheistenne ja ystävien kanssa!

- Raija

P.S. On ollut kovin hiljaista ja liian vähän viestejä kulkenut tänne asti. Välillä huolestuttaa ...