Syksy todellakin jatkuu vielä ainakin muutaman päivän. No, lunta on vasta ennustettu, joten toivottavasti syksy oikeasti jatkuu vielä viikkoja.

Olipa mukava palauttaa mieleen Hailuodon reissu, kun luin Hentun kirjoituksen. Me panimme osan Luovon leivästä pakastimeen ja viimeksi tänään söin tuoretta ruisleipää. Totesinkin, että siinä on sellainen "reilu" maku. Minulla oli hyvä tuuri siellä ruokailun suhteen, sillä kasvisruoka oli todella ihanaa. Harvoin saa niin herkullisia kasvispihvejä!

Syksy on kulunut tähän asti tosi nopeasti. Kerhoiltakin vilahti kaikessa kiireessä. Tänään syyskokouksen yhteydessä vilkaisin vieraskirjaa ja näytti kerhossa olleen mukavasti porukkaa.

Syyskokouksessa oli harvinaisen vähän osanottajia. Tavallisesti meitä on ollut yli 30 ja nyt taisi olla juuri ja juuri yli 20. Joskus näinkin - olisiko ollut liian paljon päällekkäistä aktiviteettia tarjolla paikkakunnalla? Oli kuitenkin mukava huomata, että "ulko-oululaisia" oli mukana :)  Tapaamisiin siis uudelleen!

Olemme saaneet nauttia loistavan värikkäästä syksystä.

Iloa ja eloa toivotellen, Raija