Syksy on edennyt niin pitkälle, että auringonkukkien olisi aika kukkia. Nuput löytyivät kahdesta parhaiten kasvaneesta yksilöstä. Panimme niille hyvät tukikepit ja sitten vielä mittasimme kasvit. Pisin oli 2 metriä ja toinenkin 1.7 metriä. Tulos on vähintään tyydyttävä. Ensi kesänä uusi yriitys, joskus vielä kukintakin onnistuu.

Edellisellä viikolla oli Ylikiimingissä "Järjestöt esittäytyvät" -tapahtuma Oulun Päivien aikaan. Tetu ja Topi olivat siellä perjantaina ja minä olin kaverina tiistaina.  Asiakastungosta ei ollut, mutta jotkut kävijät olivat aidosti kiinnostuneita avanneleikattujen asiasta. Hyvä oli luoda kontakteja muiden järjestöjen edustajiin (verkostoitua). Päivästä jäi minulle hyvä mieli. Otimme valokuvia, Topi on jo lähettänyt niitä sähköpostilla muille mukana olleille. Katsellaan niitä joskus kerhossa ja kerrotaan lisää.

Sara