Olipa mukava lukea Topin varsin edistyksellinen kertomus uuden teknologian käytöstä! Pakko tunnustaa, että minua joskus todellakin ärsyttää uudet hienoudet ja vippaskonstit. Usein tuntuu, että vanha kunnon konsti on yksinkertaisuudessaan paljon parempi kuin uusi keksintö.

Meillä kotona meni mikroaaltouuni rikki ja piti hankkia uusi tilalle. No, eipä se ollutkaan aivan helppoa! Edellisessä mallissa oli tasan kaksi nappulaa - minuutit ja teho - ja niiden avulla laite palveli meitä 25 vuotta. Uusi kapistus komistaa nyt keittiötä ja käytän sitä varovaisesti. Toistaiseksi olen todennut, että sen hyvä puoli on reilu kahva, josta uuninluukun saa hyvin auki.

Oli myös kiva lukea yhdistyksen toiminnasta. Tuli ihan hyvä mieli monesta asiasta, myös arpajaisjärjestelyistä :D Teillä on "perinteinen" kevätretki jo ensi viikolla. Toivottavasti silloin on yhtä hieno keli kuin oli viikonlopun promootiojuhlien aikana! Kun keväisen retken aloittaa Oulun parhaimman taideteoksen kautta, valtaa hyvä mieli heti alussa. Minunkin mielestäni Ajankulku on todella sympaattinen ja hieno teos! 

Tänään kuulin kesän ensimmäiset ukkosenjylinät. Lapsena istuimme usein katoksen alla katsomassa ja kuuntelemassa ukonilmaa. Ehkä sen takia tuli niin kesäinen tunnelma, jota vain korosti ihanat sateen jälkeiset tuoksut.

Rentouttavaa kesää toivotellen, Raija