En tiedä osaanko toimia oikein. Meillä on kaksi ystävää ja vanhin veljeni, jotka ovat tällä hetkellä vakavasti sairaana. Olisin mielelläni kaiken aikaa tietoinen siitä, mikä heidän tilanteensa on. En kuitenkaan haluaisi häiritä heidän läheisiään liikaa. Muistan aivan hyvin, miten itse rasituin vastaavassa tilanteessa. Kun tulin illalla sairaalasta, puhelin soi ja soittopyyntöjä riitti. Olin herkkänä ja itkien selostin tilannetta toistuvasti ja toistuvasti. Jostain syystä silloin en tuntenut pelkästään iloa yhteydenotoista. Kun ajoin autoni pihaan, tuli ystävällinen naapuri keskustelemaan. Hän oli päätellyt, että Topi on sairaalassa, koska häntä ei näy ja naapuri halusi tietää, mistä on kysymys. Myönsin, että näin asia on, mutta sairaudestaan hän voi sitten itse kertoa. Tietääkseni asiaan ei ole palattu, mutta se ei ole häirinnyt naapuruussuhteita. Aika pian puhelut ohjattiinkin suoraan potilaalle itselleen ja tilanne helpottui kotona.

Olen seurannut television ohjelmaa, jossa laaditaan kymmenen uutta käskyä. Mielestäni ohjelma on tehty hyvin ja on tarpeellinen. Toivottavasti mahdollisimman moni on voinut seurata keskustelua ja pakostakin peilata omia asenteitaan ja reaktioitaan suhtautumisessaan muihin ihmisiin. 

Sitten vielä menneestä joulusta. Vietimme joulun Kolarin Äkäslompolossa jo viidettä kertaa peräkkäin. Olemme 1970-luvulla asuneet vuoden Kolarin kunnassa. Topi oli Rautuvaaran kaivoksella työssä ja minä hoidin terveydenhoitajan sijaisuutta kunnassa. Hyvä ja kokemusrikas vuosi, josta on ollut hyötyä myöhemminkin. Osaa suhteuttaa asioita olosuhteisiin. Meille jäi paljon tarinoita kerrottavaksi tuolta ajalta. Paikka on pysynyt tuttuna mm.Velho-oopperoitten aikana. Nyt oli kovat pakkaset ja ulkoilu jäi vähiin. Pyhän Luukkaan kappelissa osallistuimme perinteiseen kauneimmat joululaulut-tilaisuuteen. Mökissä oli lämmin ja teimme joulun tunnelman muutamalla tutulla jouluun liittyvällä esineellä ja asialla.  Meillä oli mukana luettavaa, musiikkia ja tietysti hyvää ruokaa. 

Sara