Hyvät ystävät!

Meille joulunaika alkaa joulukonsertista, jossa kuullaan perinteiset joululaulut ja tilaisuus on Oulun tuomiokirkossa. Eilen näin tapahtui. LC Oulu/Sillat järjesti hyväntekeväisyyskonsertin. Tuotto meneeOulun CP-yhdistykselle. Raha käytetään uuden saunan rakentamiseen Hietasaareen. Konsertissa esiintyivät tenori Petrus Schroderus ja säestäjä uruissa Markus Vaara. Kirkkosalissa oli runsaasti yleisöä. Perinteisten joululaulujen lisäksi ohjelmassa oli minulle pari uutta laulua, jotka eivät yleensä esiinny laulukirjoissamme. Näitä olivat Vaeltajan joulurukous (Sulho Ranta) ja Hiljainen joululaulu (Martti Hela). Yhteislauluina laulettiin Enkeli Taivaan ja Maa on niin kaunis.Toivottavasti myös kauneimmat joululaulut -tilaisuudet  jatkuvat pitkään, sillä niillä on tärkeä merkitys joulunajan yleisötapahtumana. Joululaulut ovat yhteistä perintöä sekä lapsille, nuorille, että meille iäkkäämmille . 
Sara ja Topi