Ensinnäkin. kiitokset Raijalle, kun jaksat muistaa meitä ja kirjoitella sieltä "saarivaltakunnasta"! Olisipa meilläkin jo kevät, narsissit ja putoilevat kukkien terälehdet. Mutta ei. Pakkanen paukkuu ja katupöly lentää harmaana. Aurinko paistaa sitäkin ihanammin, etenkin meren jäällä, jossa olen parina päivänä käynyt kävelemässä.

Sokeritoukkia muistan itsekin tavanneeni runsain määrin samaisessa saarivaltakunnassa, ja vielä hieman kaukaisemmassakin, eli Australiassa. Sieltä muistan myös kämmenen kokoisen hämähäkin, joka piti majaa vierashuoneessamme ja sai minut kiljumaan kauhusta.

Yhdistyksemme kevätkokous (21.3.) Aleksinkulmassa muistutti mukavasti kevään saapumisesta. Väkeä=ystäviä oli kokoontunut hyvän aterian ja kakkukahvien ääreen vajaat kolmekymmentä. ConvaTec tuote-esittelijä Siru Schroderus ilahdutti meitä ja "päivysti" tuotepöytänsä vierellä uskolliseen ja ystävälliseen tapaansa. Kumppanuuskeskuksen toiminnasta kuulimme paljon uutta palvelusihteeri Helena Liimataisen kertoessa Isonkadun (Oulu) palvelupisteen tarjoamista mahdollisuuksista. Todella monipuolinen valikoima erilaista toimintaa, koulutusta ja opastusta, enimmäkseen täysin ilmaista osallistujille, niin yksityisille kuin yhteisöillekin. Kokouskin pidettiin leppoisissa tunnelmissa puheenjohtaja Topin johdolla.

Torstaina (26.3.) vieraili kerhossamme OP-Pohjolan aluejohtaja Heikki Palosaari. Hän esitteli meille lähinnä OP-Pohjolan vakuutusten "saloja" ja etuja, joita vakuutuksiin ja asiakkuuteen sisältyy. Kysymyksiä sateli kiitettävästi. Jälleen kerran sai todeta, että joukkomme on aktiivista ja aikaansa seuraavaa väkeä. HYVÄ ME! 

Nyt vain huikaiseville keväthangille ja uskotaanpa, että vielä ne narsissit meilläkin kukkivat ja silloinpa ne eivät kukikaan Irlannin "saarivaltakunnassa" enää!Cool

Aurinkoisin kevätterveisin

Malla