Vuosi on niin pitkällä, että tämän viikon torstaina oli vuoden viimeinen kerhoilta. Osallistujia oli runsaasti ja tunnelma oli taas leppoisa. Puheensorinaa on hauska kuunnella, se kertoo viihtymisestä ja yhdessäolon tärkeydestä. Tenho Kouvalaisella oli ollut syntymäpäivä ja hän tarjosi joulusesongin alkajaisiksi torttukahvit. Kyllä maistui.

Olin huomaavinani, että jokaiselle riitti puhekumppani tai useampi. Meidän pöydässämme kuiskittiin tulevasta pikkujouluohjelmasta ja sovittiin "roolivaatteista". Muu on vielä ohjelman osalta salaista.

Milja sai pienen palkinnon Vuokatin syysretken urheilusuorituksestaan. Hän nimittäin keilasi elämänsä ensi kertaa ja teki "kahdeksan täyskaatoa" ja taisi olla paras kaikista, hyvä Milja!

Kyllä me muutkin olemme harrastaneet liikuntaa syksyn aikana. Kerhossa palautettiin kuntokortit ja niiden tulokset ja mahdolliset palkinnot arvotaan pikkujoulussa.

Kerhossa oli myös tuote-esittely. Arja-Liisa Huotilainen esitteli Aloevera-ja Nikken tuotteita sekä koruja. Tuotteet kiinnostivat ja kauppaakin syntyi. 

Lopuksi oli tietysti perinteisesti arpajaiset. Kerholaiset olivat tuoneet runsaasti arvottavaa.

Seuraava tapaaminen on pikkujoulussa perjantaina 9.12.klo 18.00 Rauhalassa, Mannenkatu 1. 

Sara K ja niskan takana kommentaattorina Topi K