Oulun seudun Ilcolaisten pikkujoulussa oli lämmin tunnelma.Olimme suunnitelleet pitävämme pikkujoulun Irjalassa, mutta vain viikkoa ennen huomasimme, että paikka on liian pieni. Tilaisuus vaihdettiin Eedeniin.Siinäpä olisi monelta mennyt avuttomuuden sormi suuhun, mutta eipä mennyt meidän tomerilta "puuhanaisilta". Tieto muutoksesta oli saatu hyvin perille, joten kaikki ilmoittautuneet tulivat oikeaan paikkaan.Terttu Annala toivotti meidät 35 osallistujaa tervetulleeksi. Avauksessaan hän kiitti jäsenistöä aktiivisesta osallistumisesta vuoden 2008 toimintaan.

Ensin kuulimme Rauno Arposen pitämän Medfanet Oy:n tuote-esittelyn ja esityksensä lopuksi hän toivotti kaikille iloista juhlamieltä.

Illan aikana selvisi, että Eedenin meille varaama tila oli sopiva, ruoka oli monipuolista ja maittavaa ja sitä oli riittävästi. Ruokailu sujui rauhallisesti. Myös palvelu oli laadukasta.

Sitten alkoi ohjelman osuus. Kuuntelimme runonlausuntaa, jouluevankeliumi luettiin "stadin slangilla", onneksi sisältö oli perinteinen.Saimme uutta tietoa lehmästä, horoskooppeja "meän kielellä"jne. Aarno Strömmer oli ollut presidentin itsenäisyyspäivän kutsuilla ja saimme kuunnella mielenkiintoisesti kerrottuna hänen kokemuksistaan ja  "näkemästään" presidentinlinnassa.

Musiikki-osuudesta vastasivat "Puistolan tädit". He esittivät jouluisen lauluohjelmansa ja laulattivat myös meitä.Yhteislaulu on aina paikallaan, varsinkin pikkujouluissa.

Joulupukki oli jättänyt "karsean" kokoisen kassillisen joululahjoja. Olimme kaikki olleet kilttejä, sillä lahjatta ei jäänyt kukaan.

Käytin tilaisuutta hyväkseni ensi vuoden 2009 puheenjohtajana ja kiitin vielä kerran luottamuksesta. Katselin pöydissä olevien aikaisempien vuosien puheenjohtajakaartia ja mietin miten hyvin kaikki ovat selvinneet. Ajattelin, että yhdistyksemme jäsenet ovat sympaattista ja empaattista joukkoa. Heidän avullaan yhdistyksen tavoitteiden mukaisesti toimien tullaan jatkossakin onnistumaan.   

Hyvää Joulunaikaa ja luottamusta Uuteen Vuoteen 2009.

Topi