Tätä kirjoittaessani on vappua jo juhlittu entiseen malliin ainakin netin kautta seurattujen uutisten antamien tietojen mukaan. Täällä Irlannissa vappu on vielä edessä, sillä ovat ovelasti siirtäneet vapun vieton lähinnä olevaan maanantaihin, joka on vapaapäivä muutenkin. En tosin ole nähnyt vielä mitään vappuun viittaavaa, mihin Suomessa ollaan ainakin yliopistokaupungeissa totuttu.

Täällä Galwayssa olen ikään kuin jossain pussissa, kun en tiedä mitään Ilco-yhdistyksemme tapahtumista. Viime yönä piti ihan katsella unia jostain kokouksesta - liekö sitten liian pitkä aika Ilco-ystävien tapaamisesta? Vuosi sitten oli mukava kesäinen iltapäivä Hietasaaressa, varmaan moni muistaakin sen yllättävän lämpimän auringonpaisteen. Toivottavasti joku kirjoittaa tämänkeväisestä tapaamisesta blogiin poissaolijoiden luettavaksi!

Maanantaina näin ensimmäiset joutsenenpoikaset. Ne olivat niin söpöjä ja pieniä, mutta osasivat jo uida. Hyvin olivat aikuiset joutsenet pienokaiset opettaneet, sillä mennessäni rantaan niitä kuvaamaan lähti koko perhe uimaan minua kohti. Harmillisesti minulla ei ollut leivänmurentakaan annettavaksi niille.

Aiemmin kerroin näköni parantumisesta. Nyt voisin todeta, että kuulonikin on parantunut. Kuulen nimittäin joka yö, miten linnut livertävät makuuhuoneeni nurkalla. Se on ihanaa kuultavaa, eikä ollenkaan haittaa, että ne aloittavat jo kolmen jälkeen. Täällä taitaa olla kolmenlaisia pikkulintuja: yölivertäjiä, aamuvisertäjiä ja iltalaulajia.

Oulussakin on ollut lämpimiä ja aurinkoisia päiviä. Nautitaan keväästä ja yritetään huomata ne onnen hetket, joita meille annetaan!

- Raija