"Näköni on parantunut", iloitsi entinen työkaveri työmaaruokalassa. "Ennen en nähnyt lihaa lihakeitossa ja nyt näen jo leipäpalan läpi!"

Minäkin voisin todeta samaan tyyliin: "Näköni on parantunut, sillä edellisessä asunnossa en nähnyt puolen vuoden aikana kuin kaksi sokeritoukkaa ja nyt näen niitä melkein joka päivä!" Tunnistatko sinä sokeritoukan? Se on sellainen sentin pituinen vikkelä hopeisen harmaa tai musta toukka, joka joko piiloutuu tai pakenee ihmistä ja joka viihtyy kosteassa ja pimeässä. Kun näköni oli parantunut ja aloin nähdä niitä jopa neljä samana aamuna, alkoi minua vähän inhottaa. Hain netistä niistä tietoa ja löysin hauskojakin kirjoituksia mm. Kaks Plus -sivuilta, joilla nuoret perheenäidit keskustelivat reaktioistaan. Sokeritoukat eivät kuulema ole ollenkaan vahingollisia ihmisille eikä niitä kannata isommasti tuhota ellei niitä ole satamäärin :-) eikä näköni ole onneksi vielä niin hyvä. Minua lohdutti kovasti se, että sokeritoukkia on "melkein joka talossa". Kun niitä paperipalan avulla listii, ei niistä paljon jää jäljelle - ne ovat tosi vaatimattomia eläjiä.

Näköni parantumiseen taisi eniten vaikuttaa se, että nykyisessä asunnossani on keittonurkkauksessa vaalea klinkkeri, kun taas edellisessä oli tumma vihreän ja mustan kirjava laatoitus. Ja koska sokeritoukat ketterästi kulkevat viemäreissä, ei niiden hävittämimnen asunnosta onnistu, ellei samalla hoida koko taloa ja naapurustoakin.

Tänä aamuna eläinvalikoimani kasvoi kahdella, sillä tavoitin kohtuullisen kokoisen koppakuoriaisen tuvan lattianurkasta ja vessassa oli isohko hämähäkki. Hämähäkin päästin menemään, mutta koppis rusentui sanomalehden iskuihin.

Tänään oli toinen keväinen päivä. Töihin kävellessäni hämmästelin "sadetta", kun pienet vaaleanpunaiset terälehdet putoilivat puusta. Narsissit kukkivat keltaisina pihoilla ja paikkakuntalaiset kulkivat polvihousuissa ja t-paidoissa. Odotan jännittyneenä, miten he pukeutuvat, kun kesä koittaa!

Keväisin terveisin, Raija