Oletteko huomanneet, miten päivät pitenevät ja valoisuus lisääntyy? Vaikka näin onneksi tapahtuu joka vuosi tähän aikaan, muutos jaksaa silti yllättää. Miten nopeasti valon määrä todellakin lisääntyy! Ei ole monta viikkoa siitä, kun valoja piti pitää asunnossa koko valveillaolon ajan, ja nyt pärjää jo tuntikausia luonnonvalolla. Voi miten odotankaan lämmintä ja pitkää kevättä!

On se aika talvesta, jolloin vanhan tiedon mukana käännytään kohti kevättä. Tänä aamuna Galwayssa oli lumi maassa, mikä on harvinaista. Itse en ehtinyt näkemään kuin sohjoa. Rakeita olen kyllä nähnyt, kuullut ja tuntenut kipeästi kasvoillani muutaman kerran jo aiemmin. On siis erikoisen kylmä talvi.

Eilen opin, että lokitkin voivat pitää hauskaa. Corrib-joki virtasi hurjasti kohti merta laskuveden alettua. Lokit lensivät matalalla joen yllä ja laskeutuivat aalloille. Siinä ne pyörivät kuin kylpylelut aallokossa virran mukana kunnes lensivät takaisin ylävirralle. Joessa kellui ainakin sata valkoista lokkia. Minun piti oikein pysähtyä katsomaan sitä hauskanpitoa!

Pienistä asioista voimme löytää iloa. Näitä ilonpisaroita toivon teille kaikille!

- Raija