Olemme jälleen selvinneet yhdestä kesästä! Sen aurinkoiset ilmat ja ihanat päivät alkavat olla muisto vain - ja niitä kannattaa muistella. Samoin kannattaa muistella kaikkia muitakin muistoja, sillä se tekee hyvää aivoille.

Yksi kesämuisto - näin voidaan jo todeta - on elokuinen työpaikan virkistysillansuu Hietasaaressa. Tilaisuuden tarkoitus oli kiittää henkilökuntaa menneestä lukuvuodesta ja kannustaa uusiin ponnistuksiin alkavana työkautena. Oli taas ihanaa ruokaa tarjolla, liian ihanaa. Kävi nimittäin pitkästä aikaa niin, että söin liikaa ja liian nopeasti. No, kaikki kohtalotoverit varmaan tietävät, mitä siitä seurasi.

HUH! Hyvä, kun selvisin kotiin autolla! Onhan vain kumma, ettei kaikkien näiden vuosienkaan jälkeen ole mennyt riittävän selvää viestiä tuonne aivojen syövereihin järkevästä ruokavaliosta ja ennen kaikkea oikeasta tavasta syödä. Kesti taas vuorokausia, ennen kuin olo alkoi kevetä ja ruoka taas maistua.

Kesän viimeisinä päivinä saimme kerättyä viinimarjat pensaista ja keitettyä ne mehuiksi. Saimme talteen myös muutaman purkillisen mustaviinimarjasosetta, joka sopii hyväksi kuidunlähteeksi niille, ketkä kuitua tarvitsevat. Itse olen huomannut, että myös viinimarjoja pitää syödä varsin varovaisesti.

Värikkäitä syyspäiviä toivotellen, Raija